tiistai 16. elokuuta 2011

Hei kaikille!

Täällä vilkuttelee Hiipu Vinttikamarista ja verstaalta. Ihan ekaa kertaa Sukkasadossa mukana.

Yleensä homma on mennyt niin, että pari viikkoa ennen joulua laskeskelen, kuinka monet sukat vielä teoriassa ehtisi pukinkonttiin tekemään. Käytännössä vähintään puolet on jäänyt tekemättä. Viime vuonna kävi yhden sukkaparin kanssa tosi heikosti: jouduin käärimään pakettiin vain yhden sukan ja pahvisen lupauksen siitä toisesta sukasta, jonka tontut toimittaisivat sitten joulun jälkeen.

Tänä vuonna kaikki on toisin. Neulon niin käyttösukat kuin lahjasukatkin jo hyvissä ajoin nyt syksyllä, eikös vain. Into olisi jo kova, yhdet sukat tein verrytelläkseni, mutta niitä ei tänne lasketa mukaan. Onneksi on yksi keskeneräinen villapaidan tekele, johon voi purkaa ylimääräisen neule-energian.

Ei kommentteja: