maanantai 31. lokakuuta 2011

Loppukiri

Loppukiri, virkatut sukkaset Novita Nalle Kukkaketo -langasta (virkkuukoukulla 3½)

Lahjaksi suunnittelin, mutta tuli niin kamalan muotoiset, että jäävät omaan käyttöön. Aiheesta lisää täällä.

Pikkuisen koitan vielä paikkailla kauheutta lisäämällä muutaman orvokin jalkaterän päälle, mutten enää tänään jaksa väkertää... Sukat valmistuivat kuitenkin. :o)

sukkasadon viimeiset synttärilahjaksi

Iltapuhteena

Tein Veljentyttö Nuoremmalle pitsikaulurin (katso täältä), ja kun Novita Flip-Flop -lankaa jäi runsain määrin, ajattelin tehdä vielä säärystimet Novita sukkalehden mallin U ryppyvarsisukan varren ohjeella.

No, näistäpä taisi tulla Veljentyttö Vanhemman kokoa, mutta hätä ei ole tämän näköinen: lankaa piisaa edelleen...

Novita Flip-Flop, menekki 140 g, sukkapuikot 6.

Pehmoista pienelle

Pojalle sukat. Merinovillaa, ihanan lämpöiset ja pehmeät :)
Kuvaa ei vielä ole, mutta koitan huomenna ottaa :)
Lisäinfoa blogissa lähipäivinä.

Jäi vähän vähälle huomiolle tämä sato, kun kaikkea muuta hyppäsi puikoille. Josko ensi vuonna ? :D

Ne viimeiset


Tässä on nyt ne viimeisenä sadonkorjuun päättävät lasten sukat, joista mainitsinkin jo iltapäivällä edellisten sukkasten lomassa. Ehdin nämä kavennella ja pujotella langatkin vielä tämän illan aikana.
Langan merkkiä enkä laatua tiedä, mutta luulen näissä olevan myös villaa. Nämä menee kummipojalle 5 v.
Päätän sadonkorjuuraporttini tähän ja kiitos :)

Säärystimet

Pidän usein talvellakin hametta, joten sukkasadon toiseksi pariksi tein paksusta villalangasta itselleni säärystimet. Nämä jalassa pitäisi tarjeta tiukemmillakin pakkasilla!


Malli: Drops Design
Lanka: Eskimo
Puikot: 8 mm

Näiden lisäksi olen viime aikoina neulonut polvisukkia. Ne ovat päättelyä vaille valmiit, mutta se homma jäänee huomisaamuun, joten eivät tule mukaan satosaldoon. Päivittelen sukat omaan Lapaspaja -blogiini tämän viikon aikana.

Kiitos kaikille sukkailuseurasta!

Pimeää hilloa

Vielä viimeinen ehti juuri sopivasti:



Säärystimet kokoa noin 10 vuotta (kuvausavustaja nuorempi), Nalle Colori ja Rose Mohair, 6 mm pyöröllä tehty yhtä aikaa, päissä 2o2n joustinta ja keskellä junasukista tuttua makkarajoustinta (mitälie), niin että 3 nurjaa kerrosta ja välissä 4 oikeaa kerrosta.

Näiden kanssa purkkeja on kannettu hillokellariin yhteensä kuusi:
2 säärystimet
1 aikuisten sukat
2 lasten sukat
1 vauvan sukat
(Emolle vielä tarkennukseksi että yksi paria säärystimiä lasketaan siis tämän viikon saldoon)

On muuten kolmas vuosi peräjälkeen kun aikaiseksi saan kuusi paria, ai miten niin toistan itseäni?

Kohtapuoliin runsaammin asiaa asiasta blogin puolella..

Sukat purkkiin

Sukkia on tullut neulottua, mutta raportointi on jäänyt vähiin. Ekat sukat on neulottu Knittyn ohjeella.

En ehtinyt näitä pingottaa ennen kuvausta, joten kuvassa on aikamoinen mörvelö. Kantapää neulottiin jälkikäteen ja siitä tuli jotenkin liian ulkoneva. Vaikka mallia oli mukava neuloa, ei kokemusta tarvitse toistaa. Sen verran rumalta tämä lopputulos näytti.

Seuraava sukka- ja säärystinsetti on neulottu kasvivärjätystä Jannesta. Kokoja riitää 4-vuotiaasta 9-vuotiaalle.

Eli satoon voi kirjata
1 kpl aikuisten sukkia
3 kpl lasten sukkia
1 kpl säärystimiä

Yhdet sukat on vielä työn alla, mutta saa nähdä ehdinkö saada niitä valmiiksi

Vielä vähän lisäaikaa - loppulaskut vasta tiistaina

Marelo-emon kehotuksesta viimeinen laskenta tehdään tiistaina 1.11.2011, jotta kaikki valmistuneet saadaan varmasti mukaan. Oma päiväni sen verran vilkas, että ehdin näihin vasta tiistai-illan pimettyä klo 21 jälkeen. Saatte siis kuvailla vielä päivännäöllä maanantain valmistuneita :)

Täällä yksi ensimmäistä kertaa bloggaava

Onneksi on muutama muukin ilmoittanut raportoivansa ensimmäistä kertaa tämän Sukkasadon aikana... täällä ilmoittautuu vielä yksi siihen joukkoon...
Olen Pauliina Hämeestä ja sukkasadossa mukana kolmatta kertaa. Innokkaita aloituksia on puikoilla, mutta toistaiseksi valmistuneina ovat nämä tossukat sekä keskossukat. Tossukat ovat kaksinkertaisesta langasta tehdyt, lankoina Novitan Isoveli sekä Polkka. Keskossukat ovat Novita Woolista. Kuvan lataus uuden kameran muistista ei olekaan niin helppoa kuin vanhan joten kuvat tulevat jälkijunassa...

Kilpisydämellä, jr

Sain kuin sainkin neulottua toiset KalPa-fanisukat. Kuvaa ei tähän hätään ole, kiitos tämän pimentyneen illan ja sukkien mustan päävärin, mutta sukat ovat kokoluokkaa 36-37 ja menevät omalle pojalleni; raidoitus on täsmälleen samanlainen kuin edellisissä satosukissani.

Sukkasadon saldokseni taisi muodostua 19 paria sukkia ja nämä viimeiset olivat pienimmät. Noin puolet taisi olla lisäksi ohuista sukkalangoista, joten pakko olla tyytyväinen, vaikka muistaakseni viime vuonna neuloin parin verran enemmän. Vaan vielä jäi neulomatta monta kivaa ohjetta...

Toiseksi viimeiset


Tässäpä on toiseksi viimeisenä satoon valmistuneet tummanharmaat varrettomat villasukat miehekkeelle. Vanhemman tuotannon 7 Veikka- kerästä nämä suunnittelin.
Nyt on vielä lasten sukat kavennuksia vaille valmiit, mutta toivottavasti ehdin ne vielä tänne illalla lisätä mukaan.

Minun Sukkasatoni

Apua! Minä en ehdi kuvaamaan aikaansaannoksiani varmaan täksi illaksi mutta riittääkö ilmoitus että minulta Sukkasatoon valmistui 3 paria sukkia. Nämä siis ensimmäiseni ja viimeiseni.. Nolottaa myöntää etten aiemmin saanut niitä tänne ilmoitettua ja kuvattua. Yhdet luonnonvalkoiset palmikkosukat itselle Heritagesta, yhdet kirjoneulevarrelliset harjoituskappaleet Jannesta, itselle taitavat nämäkin jäädä, sekä yhdet pätkävärjätystä Jannesta tehdyt pitsineulesukat anopille pukin konttiin.

Ihanaa on ollut seurata muiden aikaansaannoksia vaikka itsellä valmistuikin näin vähän! Pitkät herkut on itselle puikoilla mutta ne tuskin valmistuvat vielä piiiitkään aikaan. :)

Viidennet

Näistä sukista tulee kuva joskus,kuhan sukat ovat saajallaan. Sukat menevät joulusukka vaihtoon.
Lankana sukissa on fabel.

-Sinikka

Kuudennet

Viimeisenä sukkaparina valmistui Circle Socks (rav).
Ohjeesta käytin tosin vain tuota sukanvarren mallineuletta.
Kudoin sukat varpaista ylöspäin ja kokeilin näissä tomaattikantapäätä toista kertaa.


Lankana sukissa Zitron Trekking Hand Art, väri Kiruna 515.
Lankaa kului n. 80g.
Sukkien koko on 41/42.

Börjen junasukat


Vauvansukat sain valmiiksi jo edellisessä kuun vaihteessa, seitsemän langan päättelyyn menikin sitten se kolmisenkymmentä päivää... Mutta tavoite saavutettu, ja yhdet sukat valmiina!

Junasukissa tummanvihreää Maijaa.

Toinen tusina täyteen



Sain täyteen 24 paria sukkasatoon tämän sukkaparin myötä. Lankana Maija, 53 grammaa, silmukoita 44, puikot 3,0.



Viimeiset kolme

Tämän vuoden sukkasato alkaa olla kerättynä.
Huomenna alkaa marraskuu
joka onkin lapaskuu :)

Sukkasadon viimeiset kolme purkkia hillokellariin:

 purkki n:o 18

 Novitan Nallea ja
Kehräämö Mustalampaan
käsinvärjättyä 100% villaa
puikot n:o 3
koko n. 40


 Kuviomalli Mary Oljen kirjasta


Purkki n:o 19

 vauvan tossut
Drops´in
 Baby Merinoa
puikot n:o 2,5

 aikani äherrettyäni onnistuin tekemään
nämä ilman yhtään ommeltavaa saumaa!



purkki no 20!

 Junasukat vauvalle
Novitan Polku-lankaa
väri punajuuri
puikot n:o 2,5


Tavoite oli 20 paria sukkia,
juuri ehti valmistua se 20. parikin :)

Kivaa oli ja ensi vuonna uudestaan!
Kiitos sukkasadon ylläpitäjille


Pikku Kuuralle

Veljenpojalle Tuulan sukat. 42 g Nallen jämiä. Sininen loppui, joten varsi vähän ohjetta lyhyempi.


Vielä on loppukiri päällä. Uuden Ullan Merenkulkijat koossa 47 yrittää valmistua vielä tänään. Saas nähdä ehtiikö.

Viimeinen

purkki hilloa kellariin on Nallen marjaretki Lakkaa ja toisena värinä vaaleaa Nallea vuorotellen.
Nämä Valokkisukat syntyivät mutu-tuntumalla. koko 35/36.
Sukasatoiluni jäi laihanlaiseksi, mutta sukkain kutominen jatkuu ja Laareihin kertynyttä satoa on mielenkiintoista käydä penkomassa vielä monet kerrat.
              Kiitos  Kaikille!

Veljeksille

Hillityn väriset sukat vauhdikkaille pikkumiehille.
Lisää höpinää blogini puolella.

Kottby kiittää

Minun satoni jäi lopulta yhteen pariin, se ensimmäisenä päivänä aloittamani palmikkopolvisukkapari on yhä kesken. Niin paljon kuin Sukkasatoa odotin, en sitten malttanutkaan vähäisestä neulomisajastani huolimatta pysyä tiukalla sukkadieetillä. Puikoiltani valmistui enemmän ylävartalon lämmittimiä kuin virallista satoa... Mutta en aio harmitella, rentoahan tämän pitikin olla.

Olen iloinen, että osallistuin. On ollut hauska seurata satoisampien keruuta, ja olen myös löytänyt itseni moneen hienoon blogiin, jotka jäävät seurantaan myös satokauden jälkeen. Lämmin kiitos kaikille!

Viimeiset

Perussukat seiskaveikasta kokoa 37.

Polvisukat Harry Potter Luihuisen väreillä. Koko 39. Lankana Gjestalin Janne ja raidoissa Ville.

Ainokaiset unisukkaset

Valmiiksi en saanut kuin yhdet sukat satokaudella - nämä ovat olleet jo useamman viikon käytössäkin, ja kiire tuli postata ne tänne. Sukat ovat itse kehräämästäni Blue Faced Leicester- villasta, jonka on värjännyt Woolgatherings Etsyssä. Tämä on eka omalla rukilla kehrätty lanka, joten siinä on vähän laatuvaihtelua, mutta ihan hyvät tuli. Vaihtelusta johtuen sukista tuli varsin isot, ja koitin niitä huovuttaa tämän kuvan ottamisen jälkeen pienemmäksi. Ei paljoa huopuneet, mutta sain kantapään istuvammaksi, ja sukka on tasainen (ja pörröisempi kaikesta hankaamisesta, en saanut enää kuvattua). Nämä ovat myös ekat varpaista aloittaen neulotut sukat (ilman ohjetta tietenkin) ja siksi tuo kantapää tuli hieman terävä.


Tämä oli ensimmäinen sukkasatoni, ja vähäinen hillopurnukoiden määrä menee noviisin hörhöilyn piikkiin. Blogia olen seurannut kovasti. <3 Ehdottomasti olen mukana ensi syksynäkin, mutta sitten teen vähän suunnitelmia eli malleja ja lankoja jonoon etukäteen mietittynä, ja muita neulomuksia alta pois.

Mökkisukkia

Mökkisukkia Veljen perheen naisväelle!

Koko kaikissa 37/38. Lankana Novita Jättiraita, kahdelta kerältä kutoen ja kammottavat likaisenvalkoiset osuudet pois pätkien.

Yhdet sukat menevät KesäYöstä JouluYöhön -tempaukseen, mutta 2 paria Hillokellarin hyllyyn.

Tein sukille myös mökkisäilyttimen, sitä voit kurkata täältä.

Viimeisen viikon saldoa

Merenkulkija-sukat uusimmasta Ullasta.
Lanka 7 veljestä 131g, harmaa.
Sukat annan lahjaksi.
Malli on ihana! Niin selkeä ohje ja hyvä kaavio. Kiva neuloa, varmaan käytä tätä mallia usein.
 Naisten sukat koko 35, kirjasta Favorite Socks malli Flow Socks" s. 85
Joulunpunainen Step 56g. Lähetin Joulusukkavaihdossa parilleni.

Naisten palmikkosukat sinisestä Nalle Aloevera-langasta, mutta nyt en millään saa kuvaa tähän.
Lankaa kulu 82g. Neuloin 4s palmikoita, välissä nurjia silmukoita. Malli on jostakin vanhasta Burdasta. Mielestäni hyvin kaunis. Anna lahjaksi.

Yhteenveto Sukkasadosta 2011:
Lasten sukkia 9, naisten 7 ja miesten 3 paria. Yhteensä 19 sukkaparia.
Lankaa kului 1325g. Sain aika monta kerän loppua näihin kulutettua.
Oli kiva taas neuloa sukkia porukalla!

Pääsin testineulomaan TiiQn (ravelry linkki)  Fredrika-sukkien ohjeen ja ihanat sukat, kivalla ohjeella sainkin.
Tykkään ja suosittelen!
Lanka oli aikain alussa sipulinkuorilla värjäämääni lankaa (mitä, eivoimuistaa!)



Pojalle neuloin jo Sukkasadon alussa sukat Jannesta ja ne näköjään olikin jääneet tänne lisäämättä, joten tässä ne sitten tulevat:

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kiitos ja kumarrus


Kuvitelmissa oli saada nämä sukat valmiiksi kuluneen viikon aikana, mutta iski totaalinen sukkauupumus ja tiskirätit veivät voiton. Jospa tuo sukka innostus kuitenkin nostaisi vielä päätään.
Jos laskin oikein sain aikaiseksi 13 paria erilaisia lämmittimiä, täytyy kyllä myöntää olevansa tyytyväinen tulokseensa. Mitään tavoitetta en uskaltanut itselleni asettaa.
Ensimmäisetä kertaa olin mukana ja jos tämä järjestetään ensi vuonnakin niin mukana varmaan ollaan.

Toiset kasaan ja kolmannetkin vielä

Mie olen taas ollut aika surkea satoilija, mutta on minulla silti kumminkin tullut valmiiksi toisetkin sukat, ja vielä kolmannetkin. Ostin uuden kirjan Varpaista varteen, josta opiskelin uutta tekniikkaa. Olen aikaisemminkin tehnyt sukat taikalenkillä varpaista alkaen, mutta niistä tuli huonot ja purin pois. Näissä on ihan tavallista seiskaveikkaa ja neuloin ensimmäiset 3,75mm metrisellä pyöröllä ja toiset 3,5mm pyöröllä.

Ensimmäiset olivat neidilleni, mutta ne jäivät sovituksesta huolimatta hitusen pieniksi. Täytyi samantien ottaa samaa lankaa puikolle, koska neiti tahtoi välttämättä pinkit sukat. Pienet tytöt on ihania pikku prinsessoja;)

Ensimmäiset ovat suoraan testimalli kirjasta, ja toiset ovat samanlaiset, mutta 4 silmukkaa isommat ja varren neuloin joustinta kokonaan. Ensimmäisen kerran myös kokeilin italiaista päättelyä, ja se sujuikin hyvin kirjan selkeiden kuvien ansiosta.


Liian pienet sukat menevät kaverin neidille, hänen prinsessajalkansa on uskoakseni pienempi kuin omallani:) Toivottavasti olisivat sopivat.




Viimeinen pari uunista ulos

Vielä yhden purkin ehdin saada säilöttyä tänne.
Sukissa on lankana Novitan Tuomas, jonka sain SNY:ltä. Lankaa meni 135 g
Malli Novitan Sukkalehden R
Koko 39
Puikot 4

Saldoni ensimmäisessä sukkasadossa on 11 purkkia. Olen määrään ihan tyytyväinen, sillä olenhan saanut aikaiseksi vähintää yhdet sukat viikossa.  Ensi vuoden sukkasatoa odotellessa pitää etsiä uusia malleja.

punastus

Lankana Dropsin Fabelia ja kokoa 39.
Joulupukin pussiin menevät nämä.

Seitsemäs satopurkki

Tässähän tämä 7. satopurkki Hilokellariin. Perinteiset putkisukat joulunpunaisesta Nalle-langasta kolmosen puikoilla. Kiitoksia tästä vuodesta ja toivottavasti ensivuonna sukkasatoillaan taas =)

Vieläkö ehtii....?

Tässä viimeiset purnukat sadonkorjuuseen!


Kuva mäjähti väärinpäin, mutta kyllähän tuosta nyt sen verran saa selvää, että sukkia on tehty ;)

Pieniä junasukkia hännänhuippuna


Hännänhuippuna tämänvuotiseen Sukkasatoon kiikutan kellariin kaksi hillopurkkia, pieniä junasukkia. Purkit ovat numeroiltaan 17. ja 18.

Vaaleanvihreät on itsevärjättyä Seiskaveikkaa. Langanmenekki 53 grammaa. Vaaleanharmaa-vaaleansiniset on tarjouksesta löytynyttä Ilonaa ja sitä meni näihin pikkuruisiin sukkiin 52 grammaa. Molemmissa 32 silmukkaa.

Lisäsatoa Sukkasadon puitteissa tuskin enää tämän kuukauden aikana ehdin kartuttaa, joten lopulliseksi saldoksi tuli 18 paria erilaisia jalanlämmittimiä. Oma tavoite ennen aloitusta oli 10 paria, joten hienosti meni yli tavoitteen. Seuraavaksi sitten käsienlämmittimien vuoro Lapaskuun tiimoilta.

Kiitos kaikille kanssaneulojille, emolle, apuemoille ja ennenkaikkea ihanalle miehelleni, joka ei koskaan hermostunut, vaikka mun sukankutimet pyöri milloin missäkin :D Toivottavasti Sukkasato järjestetään myös ensi vuonna, olen ehdottomasti mukana!

Old fashion Lady

Syyskuun alussa aloittamani nappitampilliset säärystimet itselle ovat olleet jäähyllä jo jonkin tovin. Malli on omasta päästä, joten vaatii hieman pohdiskelua ja laskeskelua matkan varrella enkä muutenkaan ole ehtinyt niitä neuloa. Samoin siskonpojan jämälankasukat ovat jääneet muiden kiireiden jalkoihin. 



Perjantaina valmistuivat minun kolmannet sukkasatosukkani. Näistäkin tulee myöhemmin tarkempi postaus omaan blogiini, mutta tärkeimmät tiedot nyt alkuun lyhyesti tässä:

Malli: Meander (Lisa Stichweh), ohje saatavilla vain Ravelryssa.
Lanka: Austermann Step Classic, menekki noin 68 g. 
Puikot: 2,5 mm Addin pyöröt.

Nimesin sukat leikkisästi Old fashion Ladyksi, koska nykyisen kotikaupunkini eräässä ravintolassa vietettiin tällä viikolla 20-luvun teemapäiviä salakapakka-meinigillä. Siellä oli mahtava tunnelma; vanhaa musiikkia, kynttilöitä ja teemaan sopivaa pukeutumista. Itsekin piti väkertää päähän 20-luvun kampaus ja pukeutua juhlavasti. Näistä tunnelmista haltioituneena vieläkin... ;-) Kuvakin piti käsitellä seepiansävyiseksi. :D

Sukkasatoiluni oli siis varmaan tänä vuonna tässä. Saldona siis kolme paria aikuisten sukkia ohuista langoista. :) 

Ihanaa loppusyksyä kaikille kanssaneulojille,

toivoopi ArualMaria.

---
Edit 1.11.2011: No nyt on postaus näistä sukista Nekolassakin.

Kymmenes ja viimeinen sukkasadon hillopurkki kellariin tänä vuonna


Vauvan sukat, koko ?...pieni :)
Lanka Novitan vihreä Wool väri nro 378.
Langan menekki lähes yksi kokonainen kerä

Malli Junasukan ihana ohje:
http://www.taitoep.net/vauvan-sukan-ohje/

Nämä ei mahdu meidän perheessä kenenkään jalkaan, joten laitan syrjään odottelemaan pientä käyttäjää..

Sukkia sain tehtyä otsikon mukaisesti 10 paria ja lopputulokseen olen todella tyytyväinen, koska tavoite oli yksi pari ;).
Tämä oli mahtava tempaus ja toivon että tällainen järjestetään taas ensi vuonna. Kiitos "emoille".
Nyt sukat vaihtuu lapasiin Lapaskuun myötä. Sekin tempaus minulle eka laatuaan, joten vähän "jänskittää".

Aurinkoista ja lämmintä syksyn jatkoa kaikille. :)

Säärystimet

Kuluneella viikolla valmistuivat lämpöiset palmikkosäärystimet paksusta villalangasta.
 Tarkempaa tietoa löytyy blogistani Vartahilla.
Loppukiri alkaa.......

Viimeiset purkit Hillokellariin

Kuvasin kerralla pienille kaksospojille neulomani villasukat. Neuloin Novitan Seiskaveikasta 3,5 sukkapuikoilla. Kaikissa oli 36 silmukkaa puikoilla. Malli oli oma, perusperussukka:))! Seiskaveikka on riittoisa lanka ja mukava neuloa.
Omasta puolestani kiitän emäntiä Sukkasadosta ja ensi vuonna uudestaan tulen neulomaan. Valtavasti taas on neulottu kauniita villasukkia ja kiitän myös kanssaneulojia mukavasta seurasta.
Villasukkia neuloin tällä kertaa yhteensä 16 paria. Nyt vaihdan muihin neuleissiin vaihteeksi, mutta kyllä sukkiakin tulee taas neulottua pienen tauon jälkeen.

Kuukauden sukat päivittyvät






Hei!
Olen ollut luvattoman saamaton kirjoittamaan tänne Hillokellariin, vaikka innoissani kaikki Sukkasadon päivitykset katsonkin. Upeita sukkia on valmistunut paljon!

Itse sain Sukkasadon aikana valmiiksi 10 paria sukkia, joista viimeisimmät olivat vanhoihin varsiin neulotut kantapäät + terät ohuesta langasta. Tässä päivityksessä kuvissa on kolmet naisen sukat ja kahdet nuoren koon 35 sukat, sekä koon 33/34 lapsen sukat. Lisää sukista blogissani.

Lämmin kiitos emännille hyvin sujuneesta Sukkasadosta sekä kanssaneulojille upeista sukistanne ja tämän harrastuksen jakamisesta! Hyvää loppuvuotta!

MUOKS! Tulin korjaamaan sukkasadon sukkamääräni, yksi pari oli unohtunut laskea mukaan saldoon + lisäsin kuvan.

Vielä ehdin

Sato alkoi ihan mukavasti. Sain sukkia tehtyä alusta loppuun. Sitten se iski... vanha tuttu päättelemisinho. Ja päättelettömät sukat eivät kai ole valmiit tai ainakin ikävä niitä on langanpätkinään sun muineen jalkaan kiskoa. Tänä aamuna otin sitten itseäni niskasta kiinni ja päättelin ja päättelin niitä langanpäitä, että saan tänne satoon nämä sukkaset... eli tässä nämä loput.

Kahdet miesten sukat, toivottavasti kokoa 43 ja 44 (en ennen näin isoja ole suostunut kutomaan, pikkuveljien jalat on kuitenkin venyneet sinä aikana kun olen sukkia kutonut n. 35 tuonne n. 44). Joululahjaksi taidan laittaa. Toiset ovat kokonaan Novitan 7-veljestä pöllöä ja toisissa lapa yksiväristä 7-veljestä.


Seuraavaksi Nallesta neulotut hempeän väriset naisten sukat koko noin 39. Malli oli jostain vanhasta Suuri Käsityö lehdestä ja aikalailla kiva neuloa, varsinkin nuo varren koukerot.


Sitten vielä kahdet lastensukat Nallesta. Toisissa käytetty Nalle coloria ja keltaista Nallen loppua. Liekkisukkien ohje taitaa löytyy muistaakseni Novitan sivuilta. Siellä ne vain on tehty 7-veljeksestä vähän isompaan jalkaan. Näillä siis kokoa ehkä 23 ja 25.



Kiitoksia kaikille sukkasato seurasta. Tykkäsin kovasti, sain tämän ansiosta näin paljon ihan loppuun asti tehtyjä sukkia päättelyineen kaikkineen. Ja isot kiitokset emolle ja apuemoille, jotka ovat mahdollistaneet tämän. Toivottavasti ensi vuonna tavataan.

Jään vielä selailemaan kaikkia ihania tekemiänne sukkia, meinanneet työhuolet vähän olla estämässä kauniista käsitöistäkin nauttimista.