sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Vielä yksi pari

Vielä yksi pari ehti valmistua Hillokellariin säilöttäväksi. Lasten sukat 7 veljestä-langasta, koko noin 35. Nämä ovat lähtivät eilen Vaaka ry:n Joulukeräykseen. Alun käynnistymisvaikeuksien jälkeen sain valmiiksi yhteensä kuusi paria, viidet aikuisille ja yhdet lapselle. Näistä neljät on neulottu hyväntekeväisyyteen ja kahdet jäävät sitten oman perheen käyttöön. Alunperin olin asettanut itselleni tavoitteeksi neuloa neljä paria, joten olen ihan tyytyväinen ensimmäisen Sukkasatoni saldoon. Tämä on ollut mukava kokemus, kiitos siitä Kaisalle, Apuemoille ja kaikille kanssaneulojille.

Ei kommentteja: