sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ehkä sittenkin 20

Nyt viikonloppuna on valmistunut kolmet sukkaparit. Ja nyt illalla ois tarkoitus neuloa valmiiksi vielä yhdet.
Joten 20 sukkaparia tuli tämän vuoden saldoksi..
Mutta sukkaverstas jatkuu sadonkorjuun loputtuakin.
Kuvaa ei vielä ole, mutta laitan myöhemmin.

Yhdet sukat

Niin siinä sitten kävi, että sain valmiiksi vain yhdet sukat. Mutta paremmin sekin kuin viime vuonna! Sukat menevät lahjaksi isälle. Lanka oli Novitan seitsemän veljestä raitalankaa ja malli ihan vain perussukka. Seuraavaksi alan neuloa sukkia itselleni. Ja ensi vuonna tulen sukkasatoon taas jos vain sellainen järjestetään.

Viimeinen puristus

Elikkäs tässä olisi muutama tunti vielä tehokasta neulomisaikaa. Upeita lukemia on viikko toisensa jälkeen tullut tässäkin blogissa sukkien ja muiden käpälänlämmittimien parissa. Nopeasti meni nämä viikot kun nyt jo loppuu. Mutta tulin siis vain muistuttamaan että tänään on aikaa neuloa ja raportointiaikaa on 4.11 asti. Muistakaahan ilmoittautua kotiladossa arvontoihin ja onnea kaikille niissä. Ja myös tämän alablogin voittaja arvotaan raportointiajan jälkeen. Kiitos kaikille mukanaolleille ja ensi vuonna uudestaan.

Pikkuiselle tytölle ja isolle pojalle - sadon viimeiset

Tässä sadonkorjuuni viimeiset: junasukat pariviikkoiselle tyttövauvalle ja tuntemattoman sotilaan sukat isojalkaiselle pojalle (koko 46/47):

Junasukat on tehty 2,5 puikoilla Novita Bambinosta.

Näissä lankana on tummanvihreä seiskaveikka (kuva tuli huono mutta en jaksanut yrittää parempaa).

Sain koko Sukkasadon aikana valmiiksi neljät sukat. Vaikka en mitään tavoitteita itselleni asettanutkaan, harmittaa vähän, etten saanut aikaiseksi enempää. Tuntuu että nyt olen vasta päässyt vauhtiin, puikoilla on valmistumassa kahdetkin sukat; ikävä kyllä eivät vain ehdi valmistua sukkasatoon.

Tämä on ollut todella hauskaa! Kiitokset Kaisalle ja apuemoille ja kaikille sadonkorjaajille, joiden sukkia olen innokkaasti käynyt täällä kurkkimassa. Kaisan oivilla ohjeilla oli helppo eka kerran elämässäni kirjoittaa blogiin :)

viimeiset

Niin se sukkasato vaan loppuu.
Oman tavoitteeni ylitin kirkkaasti ja ottaen huomioon päivätyön haittaamisen harrastukseen sain uskomattoman paljon aikaan. Siis sukkien lisäksi yhden pitsihuivinkin!
Tässä kuitenkin viimeiseni!

Iso kiitos siis järjestävälle taholle! Vuoden päästä uudestaan!

Myöhäinen sukkasadonkorjaus!

Salman valmistuneisiin kaksi paria! Joka on siis koko sukkasadon saldo. Tässä kuvat ja lisätietoja blogistani.

Reumalanka, 48 g, elintarvikeväreillä värjätty, kuvassa lievästä vääristyneet sävyt, 2 mm puikot ja varren mallineule Ravelryssä Sandra Parkin Charade-sukista.

Katia Laine Nylon lankaa, n. 70 g, näitä on oikeasti kaksi valmiina ;), ohje oma ja ilmestyy Ullassa kohta! Tämä pari meni lahjaksi ihanalle työkaverille, joka kehaisi näitä maailman seksikkäimmiksi villasuksiksi. Se kyllä piristi mieltä :)

Jee, sain sittenkin sukat valmiiksi. Voittajafiilis.

Kaikki kerralla

Tässä Sukkasadon aikana neulomani sukat yhdellä kerralla esiteltyinä:










Ylhäältä alaspäin:

  • Infant´s fancy silk sock, Knitting Vintage socks-kirjasta. Lankana Nalle, puikot 3 m. Nämä sukat lähtivät Amerikkaan Ravelryn Secret Sock Derby-vaihtoparilleni.
  • Junasukat (joista olen näköjään oikonut varresta....) Nallesta, puikot 3,25 mm
  • Junasukat (nämä myös lyhyemmällä varella) Nallen jämistä, puikot 3,25 mm
  • 6-vuotiaan tytön sukat Nallesta, perusmalli, puikot 3,25 mm
  • 7-vuotiaan tytön sukat 7 Veljeksestä, perusmalli, puikot 4 mm
Vielä olisi kahdet keskeneräisetpuikoilla, muta eivät taida ehtiä valmiiksi puoleen yöhön mennessä :)
Joten tässä taitaa olla minun osuuteni Sukkasadosta!

Hillotaan viimeiset, parit 12. - 14.



Kaikista lisätietoa blogissani. Tässä kuitenkin erityiskiitos Ruiskaunokille, joka ystävällisesti lähetti minulle alimpiin sukkiin sinistä OPI-lankaa. Viimeisistä sukista siis kahdet on naisten (tähtisukat kokoa 37-38 ja Ugrit 36) ja yhdet miesten sukat (42-44).

Kiitos kanssaneulojille, Kaisa-emolle ja apuemoille. Ilman innostavaa ilmapiiriä ei olisi syntynyt 14 paria lämmittimiä!
Ensi vuonna uusiksi!

Syksyn satoa


Tällä viikolla sain vihdoin valmiit sukat pääteltyä. 6 paria lasten sukkia hyväntekeväisyyteen ja 2 paria aikuisten sukkia omaan käyttöön .
Yhteensä sain satokauden aikana valmiiksi 10 sukkaparia.

Raijiksen viides ja kuudes hillopurkki

Sain kuin sainkin aikaiseksi vielä kaksi paria sukkia tähän satoon.



Neuloin nämä 62 grammaa painavat perussukat Maija-lankojen jämistä - ei näistä kovin kauniit tullut mutta sainpahan tilkkupeitsta yli jääneet langanpätkät käytettyä pois.



Nämä toiset sukat painaa 60 grammaa ja ne neuloin lopusta Mellanraggista, varsia jatkoin vielä viimeisellä beigellä Maijan jämällä.

Mun sukkasatosaldoni tänä vuonna on siis kuusi paria, kaikki tämmöisiä naisten perussukkia.

Kiitos taas Kaisalle ja apuemoille tempauksen järjestämisestä, ensi vuonna sitten taas sukkaillaan!

Vielä kaksi paria

Minultakin ehti tänään päättelyyn vielä kaksi paria naisten punasävyisiä sukkia. Toiset Fabelista ja toiset tuntemattomasta ohuesta raitalangasta. Kuvaa en nyt saa, kun on niin pimeää.

Olen tyytyväinen, vaikka ei näistä vielä taida ehtiä yhdetkään joulupukin konttiin. Joten jatkan samaa rataa, vaikka tempaus onkin loppumassa. Kiitos emännille ja kaikille sukan kutojille - tämä oli mukavaa.

Sukkasadon lopetus

Viimeiset kaksi paria ehdin vielä tehdä:

Molemmat vanhoista Nalle jämistä. Koko 41, puikot 2.25 Addi, varpaista ylöspäin, tiimalasikantapää.
Loput näistä Nallenyttysistä saa odottaa uutta intoa ensi vuoden sukkasatoon, sitten on varmaan taas intoa palata näihin.

Kiitos kaikille emännille tämänvuotisesta emännöimisestä ja muille osallistumisesta. Oli jälleen mukava olla mukana ja seurata kaikkien uusien tassunlämmittimien valmistumista

In English

Ja vielä yhdet

Kerkesin saada vielä yhdet sukat valmiiksi ennen sadonkorjuun päättymiestä.
Austerman Step, puikot 2,5.

In a hurry

I can't believe it's already the last day of October, time really flies!
Here's a last quick update.




Pinkish socks 7 veljestä, white-green socks Nalle white and Kukkaketo, brownish Maija.

Since I don't blog otherwise this was a really nice experience. I also very much enjoyed watching what kind of socks everyone else made, I got new inspiration. For example the pattern for the brown socks I found somewhere here.

Thanks everyone, socks rule, see you next year!

Supersalmiak/ Annica

Vielä putkahti

kahdet pikkupoikien sukat Novita Nalle Kukkaketo orvokista hillokellariin.

Sivarille ja vauvalle


Vyötteettömät lahjoituslangat lienevät Novitan Nallea. Kolmosen sukkapuikot ovat suihkineet, ja tällaisia valmistui.

Miesten sukissa 56 silmukkaa, perussukka. 88 g. Ajattelin sivarisukaksi lahjoittaa.

Taaperon sukissa 44 s. (Olis ehkä ollut nätimmät 40 silmukalla?) Peruskamaa tämäkin eli ohjeetta. 42 g. Myyjäisiin, lahjalaatikkoon tai veljentytölle. Aika tavaran kaupitsee, kunhan halusin neuloa tv:tä katsoessa jotain helppoa ja nopeaa.

Taisipa olla tämä sukkasato tässä, vaikka sivareille voisi sukat vielä tikuttaa. Huomasin vasta, että siihen keräykseen on tullut tosi vähän vasta sukkia. Sukkasatoilin 18 paria sukkia. KIITOS SEURASTA, KIVAA OLI!!

Joulusukkia



Sukkasato on osaltani nyt ohi. Tässä vielä kahdet sukat hyväntekeväisyyteen. Toiset lapselle 7veikasta 37g ja toiset aikuiselle miehelle sipulilla värjättyä 7 veikkaa ja loppu jämiä 122g.

Viimeistä viedään...

... Sukkasadossa, mutta muuten sukkien neulominen jatkuu. Nyt hieman väriäkin. :-)



Sukat on neulottu 7 veikasta ja ovat kokoa 43.

Sukkasadon loppukiri

Joulutontulle vielä yhdet Olga-mummon neulemallin mukaan, valmistuivat perjantaina. Värit kuvassa hieman vääristyneet. Tuo siniseltä näyttävä raita on lilahtavaa pinkkiä. Näin pimeänä päivänä ei kuvauskaan onnistu.

Punaiset rinsessasukat valmistuivat myös Tampereen matkalla alkuviikolla.

Loppukiriä on urakalla pidetty puikot kuumina, onneksi en omista bambupuikkoja, olisivat voineet kärvähtää. Junasukat viimeviikolta.

Täällä kerroin näiden keltaisten sukkien alkuhankaluuksista.

Naisten sukkia kolme paria, miehille kaksi paria ja yhdet vauvan sukat. Sukat menevät nyt lahjakoriin.


Posted by Picasa

Kolmet vielä


Vaikka edellisten sukkien kohdalla meinasin että ovat viimeiset tähän satoon, niin vielä terästäydyin loppua kohden. Minulla oli punaista Nalle-lankaa 150g:n kerä ja siitä sain kolmet sukat neulottua. Lapsen kokojahan nämä ovat paitsi yhdet menevät pienikokoiseen naisen jalkaankin. Lankaa jäi jäljelle 4,5 metriä. Mallikuviot ovat pitsimalleja joistain lehdistä.
Nyt ylitin kyllä itseni melkein puolella. Nämä sukat valmistuivat lauantai-iltana.

Viimeinen hillopurkki

Tässä on viimeiset sukat tähän sukkasatoon,työkaverin tyttärelle neulotut.
Oli tämä kyllä niin mukavaa,on ollut tosi mukavaa katsella kaikkia ihanuuksia joita täällä on näkynyt:)
Suuri kiitos emännille tämän tempauksen järjestämisestä.
Iloista joulun odotusta kaikille puikkojen heiluttajille:))
Tpivoopi:Xante

Vielä yksi pari

Vielä yksi pari ehti valmistua Hillokellariin säilöttäväksi. Lasten sukat 7 veljestä-langasta, koko noin 35. Nämä ovat lähtivät eilen Vaaka ry:n Joulukeräykseen. Alun käynnistymisvaikeuksien jälkeen sain valmiiksi yhteensä kuusi paria, viidet aikuisille ja yhdet lapselle. Näistä neljät on neulottu hyväntekeväisyyteen ja kahdet jäävät sitten oman perheen käyttöön. Alunperin olin asettanut itselleni tavoitteeksi neuloa neljä paria, joten olen ihan tyytyväinen ensimmäisen Sukkasatoni saldoon. Tämä on ollut mukava kokemus, kiitos siitä Kaisalle, Apuemoille ja kaikille kanssaneulojille.

Vikat!



neuloin meidän tytölle tossut jämälangoista. lankoina 7veljestä ja nalle. 3,5mm puikot.

Palmikkosukat menevät ystävälle pukinkonttiin. Lankana 7veljestä. 3,5mm puikot. Koko n 39-40.

Lisää blogissani.

Kiva oli taas osallistua sukkasatoon. saldoni:

4 paria aikuisten sukkia
2 paria lasten sukkia
1 pari lasten tossuja

lauantai 30. lokakuuta 2010

Viimeiset sukat


Valmiina 4 paria sukkia jämälangoista (Novita).

Elämäni ensimmäiset junasukat valmistuivat tänään ja niitä tulee vielä monta paria lisää!


Yhdet ja ainoat

Nämä yhdet ja ainoat sukat sain valmiiksi tähän sukkasatoon. Hävettää ihan tunnustaa, mutta olen ollut nyt laiska neulomaan.
Lankana on Nalle.

KIITOS!


Kiitän teitä kaikkia ihanasta hilloamisesta! Olen kaikki neulomani sukat antanut lahjaksi ja hyväntekeväisyyteen. Haaveeksi jäi vielä neuloa säärystimet golfarille... Nyt on pyöröpuikoilla ja sukkapuikoilla villapaita, väri näistä orvokeista. Kokemus on ollut suuri ilo ja ensi vuonna uudestaan!

Sittenkin vielä yhdet

Nyt nolottaa. Päätin edellisessä postauksessani, että sukkasatoilu on omalta osaltani ohi, mutta tässä olisi kuitenkin vielä yksi pari. Tyttären kaulurista jäi lankaa sen verran reilusti, että piti neuloa vielä pikkiriikkiset villapolvisukat Petroskoihin. Tuota samaa lankaa olisi vieläkin jäljellä ihan vähän...

Tsuuh-tsuuh


Seitsemännet ja tältä erää viimeiset sukat. Junasukkien varret, lankoina Wollmeisen ja Handmaiden Casbahin jämien jämiä. Virssu kiittää ja kumartaa!

Hillotaanko lepänkäpyjäkin?


Lepänkävyillä värjätystä Seiskaveikosta palmikkosukat synttärilahjaksi äidille, samaan pakettiin menossa myös lepänkävyillä ja sinipuulla värjätty silkkihuivi. Koko 37.

Hillat Hillokellariin

Nämät on nyt viimeiset sukkani Hillokellariin. Tuskin teen sukkia vähään aikaan lainkaan - niin kiva kuin niitä on neuloakin. Näissä on malli omasta päänupista ja lankana omia värjäyskokeilujani.
Yhteenveto:
Hyväntekeväisyys: 4 miesten sukat
Aikuiset: 6 naisten sukat
Lapset: 4 sukat
Tossut: 2 naiset

Rattoisia neulehetkiä kaikille jatkossakin ja kiitokset emoille tempauksesta.

Pikku Silpun 8.


Viimeiset sukat minulta sukkasatoon. Koko on erittäin pieni. Lankana sama kuin edellisissä: Hjerte SOCK 4 kaksinkertaisena.

perjantai 29. lokakuuta 2010

ISOT SUKAT


Sain vielä yhdet sukat säilöttyä tänne Hillokellariin. Olisivatkohan nämä nyt sitten mustikkahilloa? =)

Lisää tietoa löytyy blogistani.

loppurutistuksen tulos


jäävät viimeisiksi tänne ehtineiksi.
Nämä ovat Shoppelwollen Fliegende Untertasse-lankaa. Lanka on ohutta, käytin 2-kertaisena puikoilla 3,5 ja silmukoita 48. Tulos ei oikein vastannut toiveitani, toinen sukka on aivan erinäköinen. Lanka myös värjäsi kädet tosi reilusti ja vahvasti! Nämä ovat kokoa 37-38 ja jäävät odottamaan omistajaansa.

torstai 28. lokakuuta 2010

2 on parempi kuin 1!

Jes, toinenkin tassunlämmitin-pari on valmis sadonkorjuuajan puitteissa! Uskomatonta, mutta totta!
Noh, pienet ja vaatimattomat nämä ovat, mutta pääsivät heti käyttöön.

Kotoiset tossut eli lyhytvartiset sukat puna-kirjavasta Novitan Isoveljestä. Kuvassa väri on liian kirkas, iltahämärä ja salama vääristävät sen verran. Todellisuudessa lanka on paljon tummempaa ja selkeästi sinisempää, eikä oranssiin vivahtavaa. Silmukoita yht. 40 / sukka, ohjeessa oli koko viitteellisesti "naiselle". Minun jalkaani olisivat voineet olla aavistuksen pienemmätkin. Lämmittävät ihanasti minun aina palelevia varpaitani, ja taatusi nukun nämä jalassa ensi yönä!

VIIMEISET PARIT HILLOKELLARIIN

Kaksi sukkaparia Sukkasadon Hillokellariin viimeisillä hetkillä. Enää en ehdi - ja toisaalta vaikka lankojakin on, ei ole inspiraatiota - sukkaparia tikuttamaan. Olen tyytyväinen omaan osuuteeni, 14 paria sukkia ja kahdet lapaset.
Nämä sukat menevät jakoon ensimmäisille tarvitsijoille.
Mutta ehkäpä taas ensiviikolla kutominen alkaa maistua, saas nähdä.

Koko sukkasadon sukat hillokellariin

Yhteensä 22 paria sukkia
eli
9 paria miesten sukkia,
11 paria naisten sukkia
ja
2 paria lasten sukkia
eli
9 paria hyväntekeväisyyteen
ja 13 paria lahjaksi.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Luulin aikani koittaneen...


...kun en arvannut huopatossujen valmistuvan kahdessa illassa!
Malli: French Press Felted Slippers
Lanka: Sadnes Garn Fritidsgarn
Puikot: 7 mm (Ohjeessa oli kympit, mutta sellaisia halkoja ei tässä taloudessa ole)

Ihanat! Ensimmäisiin huovutettuihin olen siis sangen tyytyväinen, toivottavasti ilahduttavat saajaa. Lohtutossut. Tämä työ osoitti, ettei niitä ihasteltavia malleja kannata hautoa, sen kuin tikuttelee menemään vaan! Vielä yhdet junasukat olisivat puikoilla...


Miun sato

Hei!

Minun sukkasatoni jäi siihen kolmeen pariin sukkia, jota epäilinkin esittelyssäni. Sukat olivat valmiina jo edellisviikonloppuna, mutta en vain ennättänyt niitä viimeistellä ja kuvata ennen kuin tänään.
Kolmet sukat siis.Ekana Perususkat Regian 4-fädig Multi effekt color langasta.


Toisena Melkein Bones sukat Katian Olé sock Duetto langasta

ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Galder sukat. Lankan tässä on käsinvärjätty ( ei minun värjäämä)Standard sock.

Vähän tarkempia tietoja löytyy blogistani.

Kiitos sukkasadon järjestäjille!
Kauniita sukkia on neulottu tämäkin sadon aikan ja paljon. Ahkeria ihmisiä täällä.
Ei ehkä tulisi näin tiukkaa tahtia neulottua sukkia, jos tätä tapahtumaa ei olisi ja tyttäret eivät saisi sukkia näin aikaisessa vaiheessa talvea.