torstai 31. lokakuuta 2013

Ehdinpä vielä säilömään!


Punatulkkusukat aikuiselle kokoa 39-40, 48 silm. ja 3,5 puikot.
 

Näihin miesten sukkiin varpaista aloittaen meni kaksi Raggegarn kerää ja jämät edellisistä sukista raitoina, kokoa on 43-44, silmukoita 44 ja 3,5 puikot.

Jotakin valmista

Minulla taisi jäädä kesän kyh päälle, sillä olen aloittanut vaikka mitä. Välissä ehdin neuloa myyjäisiin tiskirättejä ja niskajumin vuoksi tuli myös viikon neulomistauko. No jotain on valmistakin ja meinasin vielä kiivasti tikuttaa tänä iltana, kolmesta työstä puuttuu ihan vähän, ainakin kaksi niistä tulee vielä tänään valmiiksi.

Näistä kahdesta löytyy lisätietoa blogista, vaikka perussukka nyt on perussukka ;)




Viimeiset

Viimeinen sukkapari tämän syksyn sukkasatoon. Merenkulkija (Ulla) sukat seiskaveikasta (150g)
Koko 42. Tähän malliin en kyllästy!
Hyvin meni tämä sukksato. Neuloin aikuisille 12 paria ja lapsille/
/vauvoille 7 paria. Lankaa meni 1754g.

Kaksi viimeistä purkkia

Vielä kärrään hyllylle satoa kahden purkin verran: kirjoneulesukat Novita ohjeella seiskaveikasta ja Antit Nallesta kokoa 46.



Kokonaissaldokseni tuli tänä vuonna 21 paria sukkia.
Kiitokset emoille ja kaikille kanssaneulojille! Hauskaa oli - ensi vuonna taas uudelleen.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Viimeisiä viedään ^_^

Vielä viimeiset purnukat hillohyllylle. Kahdet pikkuruiset putkilosukat lahjoiksi. Samalla mallilla kun aiemminkin. Lankana tummansinisillä Novitan Wool ja harmaissa Kotikulta Villainen.

Lopuksi lasten sukkia

Sadon koruu päättyy lasten sukkiin, neuloin muutamat sukat lasten koossa. Viisi paria, muuten on laskut sekaisin monetko sukat sain valmiiksi. Lisää juttua löytyypi täältä.

Sukkia on vaan niin mukava tehdä.

Kuplainen purnukka

Tässä viimeinen tuotos syksyn sukkasatoon minun osaltani. Kyseessä kuplasukat, jotka tein tilauksesta työkaverilleni. Lisää blogistani.

Viimeinen pläjäys

Minulla on vielä sukkia puikoilla, mutta en aio stressata niiden valmiiksi saamisesta enää näin viime metreillä. Siispä tässä taitaa tulla omalta osaltani viimeinen sukkasatsi Hillokellariin. Yhteensä sadon aikana on valmistunut kuusi paria, joten tavoitteeni ylittää viime vuotinen saldo (2 paria) ylittyi selvästi. Oli hauskaa, ensi vuonna uudestaan! :)

Siniset, lyhytvartiset perussukat koossa 39 vuosikertaseiskaveikasta.


Tiikerisukat Hjertegarnin Safari -langasta, koko noin 41.


Raitasukat kokoa 45, lankana 7-veljestä Linnut (väri "fasaani").

 Blogiini varmaankin kirjoittelen sadon saaliista lisää jossain vaiheessa.

Viimeiset kolme purkkia

Tässä on minun viimeiset purnukkani.
 
Yhdet lasten sukat, yhdet vauvan sukat ja yhdet sääsrystimet. Lisää tietoa löydät blogistani.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Kahdet sukat lisää

Kahdet sukat vielä hilloan Sukkasatoon. Molemmissa sukissa lankana Novitan 7-veljestä.
Sydämelliset sukat naisen kokoa kuvattuna, kun vielä oli lunta. Nyt lumi on sulanut ja vettä vaan sataa.
Miesten sukat kokoa 46-47. Lisää jorinaa sukista blogissani.
Vielä olisi yhdet sukat puikoilla Sukkasatoon. Toivottavasti ehtivät valmiiksi tämän kuun puolella.

Yöpöllöt

Nro 17 on Owlie-sukat (Raverly) koko M
Lanka; Novita Pikkusisko luonnonvalkoinen 75g
Puikot: 2,5
Koko: 39
Ensimmäiset sukat, joihin laitoin helmiä. Ei ne nyt erotu kuvassa, mutta livenä sukat ovat ihanat.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Loppukiri alkaa!


 Putkisukat naiselle saman kerän eri päistä, 56 silmukkaa ja 2,5mm bambusukkikset.
Sukkien aloitusongelmiin voit tutustua blogissani.

Raitasukat kokoa 39-40, aikuiselle, 48 s ja 3mm bambut.

Iso kiitos Hillokellarin emännälle, hyvin olet kaikki säilykkeet saanut järjestykseen kellarin hyllyille, toivottavasti tavataan taas ensi syksynä!


Toiseksi viimeisen viikon saldo

Heipä hei taas!

Tämän viikon saldo näyttää tällaiselta:

sukkia

aikuiselle  17
vauvalle  3

tossuja

vauvalle 1

Viikon yhteissaldo 21 paria


ja yhteensä tämän syksyn Sukkasadon aikana Hillokellarissa on valmistunut:

sukkia

aikuiselle  172
lapselle  33
vauvalle  20

säärystimiä

aikuiselle  3

tossuja

aikuiselle  12
lapselle  4
vauvalle  2

eli yhteensä 246 paria jalanlämmittimiä.

Vielä on muutama päivä aikaa kerätä satoa Hillokellariin.

Broadripple

Tässä tulee minun osaltani viimeinen hillopurkki kellarin hyllylle aikuisten sukkien muodossa. Yhtään sukkia kun ei ole tällä hetkellä kesken ja muut käsityöt houkuttavat tällä hetkellä enemmän.

Kiitokset siis jo tässä vaiheessa kaikille satolaisille! Oli kiva päästä mukaan tälläiseen hauskaan yhteiseen projektiin!


Mallina Broadripple. Lisää voi lueskella blogistani.

Mustikkahilloa

Tällä kertaa sinisävyinen hillopurkki hyllylle. Seiskaveikkaa uusimman Novita-lehden ohjeella miesten kokoa 43.


lauantai 26. lokakuuta 2013

Sekahillo

Tähän hilloon käytettiin Maijaa, Tico ticoa ja ohjeena 7 veljestä -lehti. Varsinainen marjakimarahillo. Jos kiinnostaa tietää enemmän, klikkaa tästä.

Raitaista Hilloketta


Toinen ja todennäköisesti viimeinen sukkasatoparini tältä vuodelta. Sama resepti kuin lakusukissa (2o2n-päällystys koko sukan pituudelta ja paksua tasaraitaa). Aikuiselle naiselle sopivat villasukat vuosia marinoituneista Isoveljistä (tummansininen ja colori).

Lisää juttua blogissani.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Toinen pari


Toinen pari valmiina!



Mallia Uudet Käsityöt lehden hiillossukista

Pari keskeneräistä paria vielä odottelee
Taitaapi aika loppua kesken satoilussa
- jouluun ja pehmeisiin paketteihin
on kuitenkin vielä aikaa :)

torstai 24. lokakuuta 2013

Pikkupurkki lumimarjahilloketta ^_^

Pelkäsin jo sukkasatoni tulleen kerätyksi, mutta vielä yhdet pienet tossukat sain onneksi hillottua ^_^ Näistä tulee jossain vaiheessa tarkempaa tietoa blogiini, sukkasatotagin alle, kunhan vaan touhukas tossuttelija suostuu mallin tehtäviin ja antaa isomman postauksen verran aikaa. 

Jouluista marmeladia

Näistä sukista vain punaiset ovat valmistuneet tällä viikolla, vihreät raportoin jo edellisellä viikolla, joten niitä ei kuulu enää laskea uudestaan. (Anteeksi emännälle, ohje taisi olla nimenomaan, ettei samoista sukista kuvaa kahteen kertaan, mutta en muistanut sitä ollenkaan siinä vaiheessa, kun kuvia otin.)
Molemmista sukista kuitenkin juttua ja ohjettakin täällä.

Pitkiä sukkia

Taas on puikoilta pudonnut 2 paria sukkia:


Siniset sukat kokoa 38 ovat Jussia, 7 veljestä ja jotain ikivanhaa kirjavaa 7 veljestä.



Vihreäsävyiset sukat ovat oikeasti enempi oliivinvihreät, kamera vääristää värejä liian harmaaksi. Kokoa 40 ja lankana 7 veljestä Polkka ja Jussi

Lankaa ja puikkoja-blogissa näistä ja muista lisää.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

PItkät vitivalkoiset sukat

Tämä taitaa olla jo pari nro 18 osaltani tähän sadonkorjuuseen.


tiistai 22. lokakuuta 2013

Perussukkaa pukkaa

Perussukat pitkästä aikaa. Koko 43. Lankana seiskaveikka ja 3:n puikot. Lisää blogissani.
Ehtiiköhän sitä vielä yhdet sukat tehdä sukkasatoon :)

Useampi pari sukkia

Olen ollut kiireinen enkä ole ehtinyt kaikkia tekosiani bloggaamaan. Tässä kuitenkin aikaansaannokset:





Lisätietoa blogistani!

maanantai 21. lokakuuta 2013

Merenkulkijat

Merenkulkijat ohje löytyy Ullaneuleesta.
Lankana Novitan 7-veljestä, jota kului 136g. Koko n.42.
Sukat matkaa esikoiselleni myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi.

Vauvan sukat

Junasukat ovat 15. sukkapari tässä sadonkorjussa. Kiva malli.
Lanka: Lanett 30g
Puikot: 2,5

Toinen pari, vihdoinkin

Vihdoinkin lisää täytettä Hillokellariin.

Malli: Wedge by Cookie A., kirjasta Knit. Sock. Love.
Lanka: Cascade Yarns, Heritage Silk "Storm Blue"
Lankaa kului: 76 g
Puikot: 2,25

Sukat ovat kokoa 37 ja tehty ystävälle unisukiksi. Tarkemmin sukista blogin puolella!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Pitkä purkillinen sydämiä

Seuraava parini kellarin hyllyjä täyttämään on tässä:


Vihertynyttä satoa kellariin

Vihertynyttä satoa kellariin. Aikuisen sukat ja kahdet vauvan sukat. Enemmän blogissani.

Saldo laskettu

Heipä hei taas!

Tämän viikon saldo näyttää tällaiselta vähän etuajassa laskettuna:

sukkia

aikuiselle  16
lapselle  7
vauvalle  1

tossuja

aikuiselle  4
lapselle 1

Viikon yhteissaldo 29 paria


ja yhteensä tämän syksyn Sukkasadon aikana Hillokellarissa on valmistunut:

sukkia

aikuiselle  155
lapselle  33
vauvalle  17

säärystimiä

aikuiselle  3

tossuja

aikuiselle  12
lapselle  4
vauvalle  1

eli yhteensä 225 paria jalanlämmittimiä.

Vielä on lähes 2 viikkoa aikaa lisätä saldoa.

Miesten sukat

Miesten sukat laitan tänään kellariin. Sukkien neulominen alkaa kyllästyttää. Saas nähdä vieläkö tulee tehtyä. Nämä menevät siskon miehelle. Lankaa en muista mitä on, kauan on odotellut kerällä.


KommellusOlgat

Tässä aikuiselle Olgat, näiden kutomiskommelluksista enenmmän blogissani.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Aina ei voi onnistua...

... ei edes joka kerta :).

Ihan niin nappiin eivät nämä tekeleet menneet kuin toiveissa oli. 

Nämä Karhunvatukka-sukat neulottiin tasona ja lopuksi silmukoitiin kasaan. Varsi jäi harmittavan lörppänäksi, sen kenties voisi halutessaan kursia uudelleen kokoon tai laittaa jonkinlaisen lanka-rusettisysteemin ikään kuin koristeeksi. Mutta toistaiseksi saapi olla noin. Kyllä nämä unisukkina menevät ja aina mökilläkin tarvitaan sukkia. Tai sitten nämä saa joku, joka tykkää lerppanoista varsista :). Muuten kyllä tykkään näistä, kuvio on eläväinen ja mukavasti kohollaan. Olivat muuten ihan hauskaa neulottavaa.

Lankana Dropsin Karisma,
puikot nro 4.
Ohje täältä.

Toinen ei-niin-putkeen-mennyt -projekti oli nämä tossut. Ei näissä varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta ihan tyytyväinen en näiden istuvuuteen ollut. Toivottavasti on vain uutuuden jäykkyyttä ja käytössä muokkautuvat jalkaan sopiviksi. Tai sitten näistä tulee mökkitossut.


Lankana Dropsin Big Fabel,
pyöröpuikot nro 4,5.
Ja täältä löydät ohjeen.
Tyttärelle nämä toivat mieleen Lumikin kääpiöiden kengät ja miehelle Peter Panin tossut. Pojan kommentit olivat tyyliin "ison kääpiön semmoset tossut... ei paha". Perheeltä niitä saa rohkaisevia kommentteja, vaikkei niitä haluaisikaan ;).

Neljä purkkia kerralla

Kärrään kellarin hyllyille neljä pikkupurkkia kerralla. Pienet sydänsukat ovat kokoa 32 ja 35, menevät kahdelle sisarukselle.


Raitasukat


Raitasukat Kotikulta-sukkalangasta. Sukat ovat suunnilleen kokoa 40. 

Lisää blogissani. :)

Sekahilloa kellarin hyllylle!

Luultavasti Isoveli-lankaa ovat nämä sukat jotka neuloin lahjaksi saamistani jämistä ja jämäpätkää näistä jäi vain n. 30 cm oranssia. Tummat sukat ovat kokoa 40-41 ja pienemmät 37-38.  Kantapään tein ranskalaisena ja jotta sain raidalliset kantapäät niin värin vaihdoin keskellä takana.

Kestohillo

Tämän hillon pitäisi säilyä. Perussukat miehelle Regian Fantasticosta ja vahvikelangasta. Lisää juttua blogissani.

Havuhilloa


Jouluiset kuusenhavut tulevat mieleen näiden miesten sukkien värityksestä, jotka on tehty samalla Romanssi-ohjeella kuin edelliset naisten sukkani. Lisää sukista blogissani.