keskiviikko 15. elokuuta 2012

Taas mukana

Hei, olen Telle ja kolmatta kertaa mukana Sukkasadossa. Pari vuotta sitten olin  Hillokellarissa, viime vuonna täytin Perunalaaria ja nyt palasin taas tänne Hillokellarin puolelle.
 Tarkoitukseni on tehdä ainakin parit sukat perheen miehille, katsotaan sitten mitä muuta hyppää puikoille. Toivottavasti saan samalla piennenettyä lankavarastojani, langat kun tuntuvat lisääntyvän aivan käsittämättömällä tavalla!
Omaa blogia minulla ei ole, mutta laittelen kuvia tekeleistäni tähän blogiin.

Tekisi kovasti mieli jo aloittaa; tekeillä olevan villatakin viimeistely ei kiinnosta enää tippaakaan :(

1 kommentti:

Oranssi kirjoitti...

Mulla kanssa villapaita vähää vaille valmis, eikä huvita yhtään. Todella odotan jo sukkien neulomista välillä.