lauantai 29. elokuuta 2009

Jälleen on sadonkorjuun aika!

Olen wilmiina, lukiolainen Pohjois-Suomesta. Neulominen kuuluu rakkaimpiin harrastuksiini. Suurimmaksi osaksi tulee neulottua sukkia, jotka päätyvät yleensä itselle, vanhemmille, sisaruksille, kummitytölleni, kavereille jne.

Sukkasadossa olen nyt toista kertaa mukana. Viime vuonna muistaakseni sain neulottua kaksi paria lasten sukkia. Nyt yritän hieman parempaan tulokseen. Yksi sukkapari, joka on ollut jo hyvän aikaa tilauksessa, pääsee heti syyskuun ensimmäisenä päivänä puikoille :)

Blogia minulla ei ole, mutta Ravelrystä löydyn samaisella nimellä.

Ei kommentteja: