Sain toiset sukat valmiiksi (31.10.09 noin 23:00):
Malli: Marlene (linkki vie vogue knitting pattern storeen, ohje myös Knit.1 Fall/Winter 2008)
Lanka: Novita Nalle (lila)
Puikot: 3
Kulutus: hieman vajaa 100g
Otan kuvan paremmassa valossa ja lisään myöhemmin.
Kolmaskin sukkapari aloitettu ja tehty varren verran eli ehkä n. 20% tehtynä.
Edit 5.11. Kuva lisätty.
Vuosittaisen Sukkasato-tempauksen alablogi.Kuten Muumimamman hillokellariin, myös tähän blogiin kerätään ihania, tarpeellisia tuotteita talven varalle... Tempauksen pääblogi osoitteessa http://sukkasato.blogspot.com
lauantai 31. lokakuuta 2009
Aika heikosti
Tämän vuoden sukkasadon kerääminen ei oikein onnistunut minulta. Vain kaksi paria sukkia, nekin valmistuivat jo syyskuussa mutta en ole muistanut niistä tänne kirjoittaa. Kuvia on blogissani, en jaksa niitä nyt tänne ladata. Kehrääminen ja huivit innostavat tällä hetkellä sukkia enemmän, saa nähdä saanko edes pukinkonttiin yhtään paria aikaiseksi.
Sato purkitettu
Viimeiset tämän kuun sukat
Outin lopputilitys
Meinasin unohtaa kokonaan, yhdet sukat on olleet melkein viikon valmiina, mutta niitä ei ole saatu raportoitua; ei tänne, eikä omaan blogiin. Tässä nyt kuitenkin. Sukat kokoa 38-39 Novitan 7 veljestä jättiraidasta. Lankaa kului 99 g puikoilla 3,5. Liian pienet puikot, ainakin minun käsialalle, meinasi tulla peltiä.
Kokonaissaldoksi laskin sukkasatoon yhdeksän paria sukkia, joista iso osa oli lasten kokoa. Ei mikään hääppöinen saalis, mutta tällä mennään tänä vuonna. Iso kiitos emännille ja muille mukana olleille. Ensi vuonna näemme toivottavasti jälleen =).

Kolme
Kolme paria valmistui. Hmph.... Se siitä sitten. Ensi vuonna uudestaan, parannettavaa jäi paljon!!!
Viimeisenä
tänne ehtivät Kukkasukka -tossukat, ovat järjestysnumeroltaan kolmannet ( Kukkasukka paketista tullee neljät tossukat). Nämä ovat lapsen kokoa ja menevät joulupukin konttiin.
Ensikertalaisena voin vain todeta tämän olleen mielenkiintoista ja hauskaa. Monet ihanat mallit odottavat pääsemistä vartahille. Kiitos emoille ja mukanaolleille!
Ensikertalaisena voin vain todeta tämän olleen mielenkiintoista ja hauskaa. Monet ihanat mallit odottavat pääsemistä vartahille. Kiitos emoille ja mukanaolleille!
Kerta kiellon päälle
... eli pitihän ne Sukkasadon 20. sukatkin vielä neuloa:
Keräilyeristä Gjestalin Maijaa koon 38 melkein-polvisukat itselleni (50 s, 3 mm puikot ja 105 g lankaa). Kärjestä aloitin, jotta sain langat kulutettua loppuun. Vähän peppipitkätossua näissä sukissa, vaikka identtiset ovatkin :-).
Samalla on hyvä tehdä loppuyhteenveto tavoitteisiin nähden peilaten:
1. Halusin neuloa vähintään joka toiset sukat hyväntekeväisyyteen. Yhdeksät aikuisten sukat ja yhdet vauvansukat kuuluvat tähän kategoriaan, joten tasan puoleen päädyin.
2. Tavoitteena oli neuloa kahdet mallineulesukat Ullaan tarjoamista varten. Verso-sukat valmistuivat ja ohjekin ehdittiin julkaista; toiset sukat on neulottu ja ohje kirjoitettu, niistä lähtenee ohje tarjolle seuraavaan Ullaan.
3. Sain neulottua sukat lahjaksi kaikille niille, joille olin alunperin suunnitellut sukat tänä syksynä neulovanikin.
4. Lankaa kului laskujeni mukaan 1965 g, joista noin 1800 g omista varastoistani, loput sain lahjoituksena hyväntekeväisyyssukkiin.
Olen tyytyväinen ja kiitän lämpimästi kanssaneulojia sekä erityisesti emoja hienosta sadonkorjuuajasta! Tervetuloa kurkkaamaan tuotoksiani tarkemmin blogiini!

Lopputilinpäätös
Tälläistä hilloa tuli keitettyä:
Valmiiksi tuli
- 1 pari aikuisten sukkia
- 2 paria lasten sukkia
- 1 pari vauvasukkia
- 1 pari aikuisten tossuja
- 1 pari lasten säärystimiä
Kokonaissaldo siis allekirjoittaneelle huimat 6 hillopurkkia! Tarkoitus oli kyllä kutoa vielä yhdet vauvan tossut, mutta blogissa infoa miksi en.
Kiitos ja kumarrus!

4½
Sukkasadon tulokseksi minun osaltani tuli 4½. Yhdet sukat itselle, yhdet tossukat itselle, kahdet tossukat lahjaksi sekä tämä yksi sukka joululahjaksi. Toinenkin tehdään vielä kyllä :) Näissä sukissa on mallina Tikrun riseandshineshocks. Väri on auringonkeltainen eikä tuollainen hailukka - kuva on otettu kännykkäkameralla.
- Sari -
- Sari -
Viimeiset purnukkani
Sadonkorjuu on lopuillaan ja minun osaltani viimeisiksi jää nämä kaksi pientä purnukkaa, jotka nyt kiikutan tänne Hillokellarin hyllylle. Voisi kai sanoa, että pari pilttipurkillista hilloa ilman tarkoitusta minkäänsorttiseen mainontaan.
Jämälangoista tehdyt Vauvan sukat ja Supervauvan polvisukat menevät hyvätekeväisyyteen kohteena jonkun suomalaisen sairaalan keskola. Lisätietoja löydät halutessasi Lankapirtistä.
Saldo
Keskimmäisen synttärijärjestelyt veivät voiton tällä viikolla ja totta puhuen tuli myös hetkellinen sukkaylikyllästys.
Kokonaissaldoni oli
1 pari säärystimiä
3 paria lasten sukkia
7 paria aikuisten sukkia
Hyväntekeväisyyteen sukista päätyi 6 paria.
Olen positiivisesti yllättynyt kokonaismäärästä, vaikka se jääkin kauas nopeimmista neulojista.
Kiitokset emännille, mukavaa oli!

Viimeinen pari
Koiranputki sukat
Toinen ja samalla vika sukkapari
Viimeset kellariin...
Tässä viel viimeset jalanlämmitimet tänne kellariin =)
Hahtuvast huovutetut kippuratossut.Sit koneel neulottu sukat sandnes mini palett superwash(SandnesGarn) langasta.Sukist tul ihanat ja niin eripariväriset =) Muutaman päivän täs näit pidellyt jalas niin huomanna et nukkaantuu,onkohan sittenkään hyvää lankaa sukkiin?
Ja sit Snyyltäni saamasta langasta ihan tavis sukat itelle,tykkään värist ja raidoist mitä neulottaessa tul.
Miun saldoni tänne kellariin ol 11 paria tossuja ja 6 paria sukkia eli yhteensä 17 paria jalanlämmittimiä.
Kiitokset emännille!
Nyt sit siirrytään lapastelemaan Lapaskuuhun.

Viimeiset purkilliset hilloa
Ensimmäinen purkillinen sisältää sateenkaarihilloa, ajatuksia sinisestä taivaasta ja kesäkukkapellosta.
Pienen tytön jalkaan sopivat sateenkaarisukat on kudottu 7 veljeksen raitalangasta.
Voi ei, toisen purkillisen vadelmahillo on päässyt homehtumaan!
Kouluikäisen sukat on kudottu harmaasta 7 veljeksestä ja vaaleanpunaisesta Pirta-langasta.
Punaista ja valkoista viinimarjaa sisältävä hillopurkki kruunaa Ipan hillokellarisaaliin.
Aikuisen naisen jalkaan kudotut sukat raidottuvat vuorotellen 7 veljeksen punaisesta ja valkoisesta langasta. Kaikki em. sukat päätyvät joulupukin pussiin ja toivottavasti ilahduttavat saajiaan.
Viimeinen pari uunista ulos
Ja näitäpä näitä, tälläkertaa pikkujalkoihin.
Kaikenkaikkiaan neuloin yhdet sukat ja 9 tossua eli kymmenen käpälänlämmitintä.
Kiitos kanssaneulojille ja ehtoisille emoille. Oli ilo neuloa kanssanne :)
Heikkoa on ollut...
Eipä ole minun hilloni juurikaan kellariin hyllyjä päässeet täyttämään. Pojalle sentään sain sukat valmiiksi. Itselle on työn alla ihan perussukat Stepistä ja miehelle lähes perussukat aloeveratusta Nallesta (lähes siksi, kun teen oikean ja vasemman sukan, eli kärki on epäsymmetrinen). Jos oikein jaksan, niin huomisen päivän aikana ehkä miehen sukat valmistuu, mutta lenssu ja päälle pukannut armoton fatiikki on vetäneet tehot ihan minimiin. Selityksen makua, mutta on ollut muutama muu projeksti tässä ohella ja niihin on koittanut satsata.
perjantai 30. lokakuuta 2009
Kalkkiviivoilla
Ei sujunut sadonkorjuu tänä vuonna, ei. Näin viime tunteina tulin piipahtamaan ja ilmoittamaan kerralla koko saldoni: kahdet säärystimet sekä kahdet sukat (toiset lapsen kokoa, toiset vauvan). Talviaika vei viimeisetkin voimat, joten lisätietoja Hillokellarin sijasta omassa blogissani...
Viimeiset ja peräti toiset sukat
Sain sukat valmiiksi jo viime sunnuntaina, mutta sain aikaiseksi kuvata nuo vasta tänään. Kumpikin tempauksen aikana tehty sukkapari on samalla ohjeella tehty ja samanmerkkisestä langastakin vielä. Vähän sentään väri vaihtui harmaasta siniseksi.
Viimeisiä viedään
Oma saldoni tässä sukkasadossa jäi huolestuttavan pieneksi (tarpeen huomiion ottaen). Yhdet lasten sukat tein aiemmin ja tänään sain viimeisteltyä kahdet aikuisten sukat. Tarkempia tietoja löytyy blogistani.
Kuudes ja viimeinen pari
Viimeinen pari minulta tämän vuoden sadonkorjuuseen:
Yhteensä sain tehtyä kuusi paria sukkia Sukkasadon aikana - kaikki omiin jalkoihini ja tuollaista suunnilleen polvisukkapituutta. :) Vielä jäi monta sukkalankaa neulomatta, joten tästä vielä jatketaan sadonkorjuun jälkeenkin...
Kiitos ehtoisille emännille Sukkasadon järjestämisestä ja kaikille sadonkorjaajille mukavasta seurasta! :)
Pitsisukat
Tehty ajalla: 25.-29.10.2009
Malli: Novita Talvi 2009 nro 6
Suunnittelija: Eeva Korhonen
Lanka: Novita 7 veljestä vihreä (384)
Langankulutus: 132 g
Puikot: 3 mm
Koko: Omaan jalkaan (38-39)
Muuta: Varren tein ohjeen mukaan, mutta terässä on vähän vähemmän silmukoita (11 s/puikko = 44 s). Taviskantapää, sädekavennus.
Yhteensä sain tehtyä kuusi paria sukkia Sukkasadon aikana - kaikki omiin jalkoihini ja tuollaista suunnilleen polvisukkapituutta. :) Vielä jäi monta sukkalankaa neulomatta, joten tästä vielä jatketaan sadonkorjuun jälkeenkin...
Kiitos ehtoisille emännille Sukkasadon järjestämisestä ja kaikille sadonkorjaajille mukavasta seurasta! :)
Lasten sukkia
Viimeset parit uunista ulos. Sukkien koot n. 1v ja toiseen en osaa arvioida..ehkä 7 v? Minä kun vaan neulon neulomisen ilosta, niin ei noillekaan vielä vastaanottajaa ole tiedossa. Niin ja lankana on 7veljeksen jämiä.
Sukkasato on nyt minun osaltani korjattu, saaliikseni tuli yhteensä viisi paria sukkia. Olen ihan tyytyväinen, päätin jo aluksi että jos yhdenkin parin saan mukaan niin hyvä.
Oli mukava olla mukana, kiitos kaikille! :)
Sadon loppu
Nyt on aika julkaista lopullinen saldoni sukkasadon tiimoilta.
Kuvia en pysty valitettavasti tähän samalla liittämään, mut jossain vaiheessa ne tulee tähän, tai ainakin blogiini.
Tähän laskentaan ilmoitan yhden parin aikuisten kokoisia sukkia. Mallina oli Pinja-neule ja lankana Nallen marjaretki puolukkaisena. Kokoa sukille tuli n. 38 ja joululahjaksi ovat menossa.
Mukaan pääsee myös valkoisesta seiskaveikasta neulotut pikkuiset sukat kokoa vauva. Tod näk. sit helmikuun tietämissä oma pienokaiseni ne sit jalkaansa saa :)
Kokonais saldoni näyttää sukkasadon päättyessä tältä:
2 paria aikuisten sukkia
4 paria lasten sukkia
1 pari vauvan sukkia
_______________
yht. 7 paria sukkia :)
Vielä ei neulominen pääse tauolle, vaan joulun lähestyessä, puikkojen vauhti vain kiihtyy ;)
Mukavaa joulun odotusta (kun se on ajankohtaisempaa) ja KIITOS emoille :)

Erikoisuus näissä sukissa on kantapää, joka on neulottu helmineuleella :)
Kokonais saldoni näyttää sukkasadon päättyessä tältä:
2 paria aikuisten sukkia
4 paria lasten sukkia
1 pari vauvan sukkia
_______________
yht. 7 paria sukkia :)
Vielä ei neulominen pääse tauolle, vaan joulun lähestyessä, puikkojen vauhti vain kiihtyy ;)
Mukavaa joulun odotusta (kun se on ajankohtaisempaa) ja KIITOS emoille :)
Taru kiittää seurasta
Nyt kun koneella olen niin kiitän seurasta. Kivaa oli ja muutama sukkaparikin tuli tehtyä (10 paria) ja ehkäpä ensvuonnakin olen mukana, jos vaan sukkasato järjestetään. Ei ollut huono kokemus ensikertalaiselle. Vähän oma tahti hiipui loppua kohti, mutta se johtui vain ja ainoastaan ajan puutteesta, intoa oisi kyllä riittänyt.
Mukavaa joulunodotusta kaikille!!!
Taru
Mukavaa joulunodotusta kaikille!!!
Taru
torstai 29. lokakuuta 2009
Viimeiset sukat
Ohessa todennäköisesti viimeiset satosukkani tälle vuodelle. Lankana farkunsininen ja vaaleanpunainen 7veikka. Malli omasta päästä. Ensimmäistä sukan vartta tehdessäni purin pariin otteeseen, kun en ollut tyytyväinen tulokseen. Päätellessäni hoksasin, että nurjapuoli olisi ehkä koristeellisempi.
Vielä kun ehtisin ne tossut valmistaa. Sopivat langat on jo katsottuna :)
Vielä kun ehtisin ne tossut valmistaa. Sopivat langat on jo katsottuna :)
Epäonnistuneet töppöset
Pienen pienet
Tuulavauvan sukat valmistuivat ja menevät Hyvän mielen joulusukka- kampanjaan. Kauhavan kangas-Aitan Sukkis lankaa ja bambupuikot 2,5 ja malli on jo muistissa, mutta löytyy täältä.
Loppukiri on valtava, vieläkö ehdin saada valmiiksi....
Loppukiri on valtava, vieläkö ehdin saada valmiiksi....
Viimeinen purkitus
Sukkasatoni taitaa olla osaltani tässä. Kiitoksia emoille ja kanssa sukkailijoille, kivaa oli tänäkin vuonna. Viimeisenä purkituksena kolme paria aikuisen sukkia, yhdet sukat kokoa 26 ja yhdet vauvan sukat. Lisätietoa blogissani.
Annika
Annika
Viimeiset sukat
Kiitos aamupahoinvoinnin, on sukkasato jäänyt aika pieneksi. Laskin kokonaismenekiksi 1440g sukkia, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Viimeinen sukka tuli tyttärelle Nalle-langasta ja sukka on aivotonta valepalmikkoneuletta. Sukan mustasta väristä johtuen ei siitä kukaan saa mitään selvää 8D
Neulojan kommentti loppuun: kiitos 8 viikkoisen villakoiran, toinen sukka aktosi puikoilta päästyään. Hyvään tarkoitukseen nämä tyttären sukat joka tapauksessa meni?
Hanni
Neulojan kommentti loppuun: kiitos 8 viikkoisen villakoiran, toinen sukka aktosi puikoilta päästyään. Hyvään tarkoitukseen nämä tyttären sukat joka tapauksessa meni?
Hanni
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Sitä samaa
eli tossuja vaan. Nämä ois niinku enemmän poikaversiot:
Lisää juttua täällä. Saas nähdä vieläkö kerkiäs muutamat.
Lisää juttua täällä. Saas nähdä vieläkö kerkiäs muutamat.
Loppurutistus
tiistai 27. lokakuuta 2009
Satokauden viimeiset?
Laskujeni mukaan satokauden 19. sukkien jälkeen iski totaalinen sukkaplääh, joten nämä jäänevät tämän vuoden viimeisiksi Sukkasato-sukiksi:
Yhdeksännet Joulusukat 2009 kokoluokkaa 39-40 kärjestä aloittaen (50 s, 3,5 mm puikot ja 140 g Seiskaveikkaa). Onneksi tuli terästä itselleni liian suuret, muuten olisi ollut houkutus pitää sukat itse, niin paljon niistä pidin! Pitsikuvioon idean bongasin jostain mallineulelehdestä ja muokkasin sitä itselleni mieluisammaksi.
Lasteni 8-vuotiaalle serkkupojalle menevät nämä koon 36 perussukat (66 s, 2 mm puikot ja noin 65 g Regia 4-fädig Jet Set Coloria), joustin 2 o, 1 n jatkuu terän päällä.
Nämä ovat pimeän kuvan turvin blogattavat mallineulesukat noin kokoa 38 (60 s, 2,5 mm puikot ja noin 80 g Gjestal Siljaa). Jos hyvä tuuri käy, nämä saatetaan nähdä vaikkapa jossain tulevassa Ullan numerossa...
Siltä varalta että innostun neulomaan vielä jotain jalanlämmikettä Sukkasadon viimeisellä viikolla, jätän yhteenvedon vielä tekemättä. Kaikki tavoitteet on saavutettu ja paljon lankaakin on kulunut joka tapauksessa.

8.sukat
maanantai 26. lokakuuta 2009
Nämä vielä
hyväntekeväisyyteen, eli Hyvän mielen joulusukka-kampanjaan Kauhavan Kangas-Aitan Sukkislangasta lapsen sukat n. 30 kokoiset.
Lisää tietoa on blogissani Vartahilla.
Sitten vielä kova loppurutistus... ehtiikö mukaan....
Lisää tietoa on blogissani Vartahilla.
Sitten vielä kova loppurutistus... ehtiikö mukaan....
Viimeinen pari uunista ulos
Neuloin pojalleni sukat entisten jäätyä pieniksi. Nämä on neulottu Regian Hand-dye effect -langasta, lankaa meni 60 g. Ihan perusribbiä, 3 oikein- 1 nurin.
Enempää sukkia tuskin saan valmiiksi, toiveissa on saada valmiiksi yksi isompi projekti kuun loppuun mennessä.
Minun saldoni oli kuudet sukat. Syyskuun puolella valmistui vain yksi pari sairastumisen vuoksi, lokakuun puolella valmistui viisi paria.

Sinistä sillisalaattia
Viides pari
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Hep!
Tästä eteenpäin loppukiri, siis viimeinen viikko sadonkorjuuta alkaa! Olkaa kuulolla ja muistakaa käydä myös Kotiladolla tsekkaamassa uusimmat uutimet =)
Kiemuraista marjahilloa
Vieläköhän mahtavat ehtiä päättyvän viikon saldoon nämä sukat, jotka nyt kiikutan tänne hyllylle. No tälle tai ensi viikolle, Sukkasatoon ne tulevat kuitenkin.
Kiemura-sukkien malli on uudesta Ullasta napattu. Lankana käytin 7 veljestä ja ohjeen mukaan tikuttelin. Lankapirtistäkin nämä löytyvät.
Vihdoinki valmiit kirjoneulesukat!
Näitä sukkia tein tosi kauan. Taas yritin kirjoneuletta eikä sen neulominen edelleenkään maistunu. :P Sukat on kuiten valmiit. Nyt kuva!
Kirjoneulevartiset sukat Kyllikki Mitrosen Sukkasillaan-kirjasta
Vuorelman Veto 120 g
3,0 mm Knitpicks-pyöröt
Neuloin kummatkin kirjoneulevarret valmiiksi omilla puikoillaan. Mustan osuuden alkaessa siirsin sukanalut samalla pyörölle ja neuloin magic loopilla loppuun. Ohjeesta poiketen tein ranskalaisen kantapään, koska se istuu omaan jalkaan paremmin. Ihan kivat sukat, mutta saattaa mennä pari vuotta ennen kuin taas kirjoneuletta kokeilen sukissa.
Tämän viikon saldo jäi vain yhteen pariin. Kädet on kipeät liiasta neulomisesta. :(

Tämän viikon sukkasatoa
Nämä kolme paria sukkia ovat valmistuneet tällä viikolla. Punaiset ja ruskeat ovat malliltaan Novitan uusimman kuvaston ohjeen mukaan, lankana punaisissa Martta - lanka ja ruskeissa sukissa Artyarnsin merinolanka, aivan ihanan pehmeä lanka. Nuo lilat sukat ovat Lankataika - lankaa, malli on Angee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)