lauantai 21. syyskuuta 2013

Lankahässäkästä Eilat


Sadonkorjuu on kovassa käynnissä ja pari hillopurkkia on kantta vaille valmiita kellariin. Tässä valmiista purkeista ensimmäinen.

Tossut valmistuivat "vaikeuksien kautta voittoon" -tyyliin, sillä lankahässäkkä oli parhaimmillaan melkoinen. Kesken ensimmäistä tossua hoksasin ajatella, että noinkohan lanka riittää molempiin tossuihin. Niinpä sitten aloitin toisenkin tossun ja lopulta neuloin molemmat tossut yhtä aikaa kahdesta kerästä. Lanka juoksi (tai useammin oli juoksematta) molemmista päistä molempia keriä. Helpomminkin olisi homman voinut hoitaa, mutta ainakaan minulla ei järki kulje aina mukana näissä projekteissa.

Ohje tossuihin oli mukavan helppo, eivätkä varmasti jää viimeisiksi Eila-mummoikseni. Nämä tossut lähtivät samantien äidilleni, joka tykkäsi niistä kovasti ja kehui tosi lämpimiksi.


Eila-mummun tossut.
Novita Puro, 5 mm puikot.
Ohje täältä

3 kommenttia:

Seikku kirjoitti...

Kiitos tossujen ohjeesta. Olen joskus neulonut samanlaiset, mutta minulla oli vain tossut, joista yritin katsoa mallia. Minä kavensin vähän kärkeä. Sinun mummosi mallissa kärkikavennuksia ei ole. Istuuko tossut hyvin ilman kavennuksia?

RyytimaanMinna kirjoitti...

Näyttääpä tosi hienoilta! Olen myös joskus nähnyt tämän näköisiä jollain mummuilla ja papoilla vuodeosastoilla ja muissa noissa paikoissa missä olen töissä ollut vanhuspuolella. Ja olen ihastellut niiden lämpimyyttä ja pehmeyttä. Mahtaisiko tehdä nyt sinun ohjeellasi omiakin varpaita lämmittämään tuommoiset <3

Arkimamma kirjoitti...

Upeat isomummin tossut olet tehnyt! Ihanat <3

Aurinkoista syksyä! :)