keskiviikko 28. elokuuta 2013

Neulepuikkonen liittyy hillokellarilaisiin

Hei!
Olen Neulepuikkonen, reilu kolmekymppinen käsitöihin, erityisesti neulomiseen, koukussa oleva hillokellarilainen. Edeltävinä vuosina olen seurannut sukkasatotempauksia, mutta tänä vuonna innostuin ilmoittautumaan remmiin mukaan. Syksyn mittaan tulee jokatapauksessa päivitettyä jälkikasvun sukkalaatikon sisältö sopivamman kokoisiin jalan lämmittimiin, joten miksipä en voisi samalla raportoida tekemiseni muillekin. Muutamia ohjeita olen jo katsellut "sillä silmällä". Sukkaparien määrän sijasta olen ajatellut kokeilla itselleni uusia mallineuleita ja neuletekniikoita. Saas nähdä mitä seuraavien kahden kuukauden aikana saan aikaiseksi!

1 kommentti:

groomeri kirjoitti...

Tervetuloa mukaan ja raportoimaan taitojen kehitystä :)